maanantai 29. kesäkuuta 2009

Kuuden miljoonan dollarin mies

En sitten testailllut vetoapuja, joutuupahan kolli hieman pohtimaan elämän tarkoitusta. Tosin nyt pääni on jälleen ollut Jeesuksen seurassa koko päivän, apua mikä mies! Unelmakarjuni oli nähnyt ihan kunnolla vaivaa. Illan teemana oli Argentiina, joten kaikki sopi kuvaan aina viinistä musiikkiin. Minni-neiti istui otettuna sohvalla ja nautiskeli Astor Piazzollan väkevistä sävelistä... Pim!

Muistatteko takavuosien Kuuden miljoonan dollarin miehen? Komea kolli, joka hoiteli tilanteen kuin tilanteen ja oli vielä kaiken lisäksi osa kilpavarustelua? Häneen voi siis asentaa osan kuin osan - mahtavaa!

Pohdin tässä, millainen olisi minun Kuuden miljoonan dollarin mieheni? Jos saisi ihan itse varustaa... ;) Täytyy muuten myöntää, että Minnin miljoonalla dollarilla ostettaisiin aika lähelle Prinssi Uljaan kaltainen karju... Pim!

Millainen olisi Sinun Kuuden miljoonan dollarin miehesi? Rohkea, luotettava ja aika helkkarin hyvännäköinen? Sekoitus Brad Pitin silmiä ja Paul Newmanin karismaa, lempiharrastus hartioiden hierominen ja aika iso poika ihan joka paikasta? Hahaa... Tämähän on hauskaa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan miehet pitävät muuten paljon enemmän tästä kuin tästä. Toimiiko se samoin toisinkin päin?

Ulkonäköhän ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Parisuhteessa sitä oikeasti kaipaa topattujen rintaliivien ja suoran nenun sijaan hyvää huumorintajuista, luotettavaa ja rehellistä ihmistä vierelleen. Ihan sitä tavallista naapurintyttöä ja -poikaa.

Kumma että kaikenlainen kilpavarustelu osuu aina vain ulkoisiin seikkoihin. Hiustenpidennykset ja peniksenjatkeet, onko niillä mitään väliä? Miksi ne ovat niin suosittuja? Toisaalta, sisintään on vaikea varustella. Hyvää itseluottamusta ei voi ostaa kaupasta, vaan se vaatii aikaa ja panostusta ihmiseltä itseltään.

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Naisen orgasmi, on se vaan outo tyyppi!

Seinäni takana asuu aika erikoinen, tosin onnellinen, pariskunta. Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, alkaa seinäni takaa kuulua mieletön jyskytys ja ähkintä. On toki ihanaa että eräillä meistä on toimiva seksielämä vielä 60-vuotiaana, mutta joskus olisi ihanaa moikata Nukkumattia ihan vain hiljaisuudessa. Etenkin nainen on varsin kovaääninen ja mikäli olen oikeassa melkoinen luonnonlahjakkuus (?). Hän nimittäin, hyvät naiset ja herrat, tulee joka ikinen kerta. Oikeasti.

Joko hän teeskentelee, ylireagoi tai on rengastanut maailmankaikkeuden lahjakkaimman kolmannen jalan. En ole nimittäin vielä koskaan tavannut ihmistä joka on saanut sekä toimivat maitorauhaset, että taidon tulla joka kerta. Ja vielä niin jumalattoman äänekkäästi? Ehkä he ovat lukeneet tarpeeksi vetoapuja.

Orgasmin feikkaaminen on naisilla varsin yleistä, mutta se ei palvele kenenkään tarkoituksia (paitsi jos haluaa nukkua...). Toisaalta sorrun siihen itsekin toisinaan, koska aina ei vain jaksa. Eräs eksäni esimerkiksi oli täysin toivoton. Aluksi yritin neuvoa ja ojentaa häntä, mutta eihän siitä mitään tullut. Onneksi televisio unohtui toisinaan päälle, oli tarjolla edes jonkinlaista viihdykettä (Apua! Hyi Minni! :D).

Ehkä naapuripariskuntani voi ryhtyä järjestämään Jumalattomia Viikonloppukursseja Orgasmiongelmaisille Pariskunnille. :D Pitäisikö ehdottaa?

Lähden ihan kohta muuten dinnerille Prinssi Uljaan kotiin. Pitäisiköhän testata kuinka hyvin hän on vetoapunsa opiskellut... ;D

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Tusinatreffailua

Kohtasin eilen illalla Henkan terassilla mielenkiintoisen kolmijalan. Ei siksi mielenkiintoinen, että hän olisi jotenkin sykähdyttänyt erityisesti, mutta hänen deittimaailmansa oli hämmentävän aktiivista.... Soidinhuutoja kuului myös Minnin suuntaan, mutta onneksi korvatulpat olivat mukana.

Selvisi, että tyyppi tapaili neljää naista yhtä aikaa, joiden kaikkien kanssa hän harrasti seksiä ja parisuhdetoimintaa. Mies ei nähnyt siinä ongelmaa, koska hän ei ole LUVANNUT kenellekään mitään. Unitutkimusten mukaan miehillä on keskimäärin yhdeksän erektiota yhden yön aikana, ehkä hän haluaa käyttää jokaiset aplodit hyväkseen?

Kuinka montaa ihmistä teidän mielestänne on luvallista tapailla yhtä aikaa?

Mielestäni pelkkä kahvilla käyminen on ihan luvallista touhua monen herrasmiehen kanssa. Jos siirrytään seksiin, tai edes hieman lähempään tuttavuuteen (jonka SIIS haluaa jatkuvan pidempään) tulisi miehiä olla vain yksi... Itsehän tietenkin treffailen monia miehiä, mutta hei - kaikkia eri aikaa. Jos homma menee pidemmälle joko otan tai jätän - rippikoulutytön toimintaa ;D Iltalehden toimittaja on kirjoittanut monien deittailemiseen säännöt, kannattaa kai tarkastaa ennen tusinatreffejä?

Merita, joka aina uskoo miesten selityksiin, lankeaa juuri terassikoiraan kaltaisiin lempuntekijöihin. Ei auta, vaikka kuinka yritämme opettaa häntä varovaisemmaksi. Aina kun hän uskoo tapailun siirtyneen ooksämunkaa-asteelle, mies paljastaa enolekoskaanluvannutsullemitään-kortin. Etenkin perinteisimmät pelimiehet, kuten poliisit ja palomiehet (no enpäs leimaa ketään! :D) kuuluvat tämän lajin harrastajiin.

Mihin tämä lause perustuu? Jos tapailee ihmistä, on nähnyt hänen paljaan pyllynsä useampaan otteeseen, tuijottaa silmiin ja suukottaa varpaita SÄÄNNÖLLISESTI on se mielestäni perinteinen käsitys lupaamisesta. Ilmeisesti letkunheiluttelijat ovat asiasta eri mieltä, mutta voisiko joku teistä hieman selventää asiaa?

Ai niin, Prinssi Uljas pyysi minua syömään - hänen luokseen... Mitähän sitä vastaisi? Ehkä päätöksistä voi hieman lipsua välillä, vaikka näin tulevan viikonlopun kunniaksi... Pim... ;D

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Treffeillä ei oo kivaa, jos vaimo on mukana...

Kaivopuistossa oli ihanaa, mutta eiliset sokkotreffini päättyivät vähintäänkin... Noh, katastrofaalisesti? Pom.

Aurinko paistoi niin että navat vilkkuivat, Minni-neidille tarjoiltiin skumppaa, marinoituja katkarapuja ja tomaatti-mozzarella-salaattia. Ruokapolitiikka oli ihan ok. vaikka olenkin saanut parempaa... Myös miespolitiikka oli aluksi onnistunutta (vaikka okei, olen saanut parempaa), kunnes suostuin iltakahville hänen luokseen...

Cafe au lait ja komea liikemies nenäni edessä onnittelin itseäni onnistuneesta illasta. Mies osasi käyttäytyä, oli älykäs ja keskustelutaitoinen pikku herrasmies... Tämä siis siihen asti kunnes makuuhuoneesta kuului vauvan itkua. Kuulitte oikein, yhdeksän kuukautta naiskaunokaisen massussa pyörineen ihmispökäleen kovaäänistä meteliä.

Noh, otin ja tempaisin makuuhuoneen oven luonnollisesti auki ja löysin miehen (ex-?)vaimon ja heidän yhteisen, vastasyntyneen pienokaisensa huoneesta... Nainen oli tullut paikalle ilmeisesti ihan vain vakoilumielessä mikä on ihan ymmärrettävää, oli hän sitten ex tai future-ex. Nappasin kimpsuni kainaloon ja jätin pariskunnan taistelemaan aiheesta keskenään.

Illalla liikemies lähetti tekstiviestin ja lirutteli että he ovat eronneet hieman ennen lapsen syntymää, mutta vaimo on edelleen toista mieltä.

Asteikolla 1-10, kuinka törkeää käytöstä tämä mielestänne on? Mies jättää vielä syntymättömän lapsensa ja tämän äidin (jos nyt on edes jättänyt) etsiäkseen tuoretta lihaa tilalle...

Jos parisuhde ei toimi, mutta lapsi on tulossa, mikä on oikea tapa toimia? Pitäisikö vain yrittää jatkaa, vaikka tilanne tuntuisi mahdottomalta?

Itse olen sitä mieltä, että parisuhteessa ei olla vain lapsen takia, ihan jo lapsen itsensä takia. Kasvuympäristö ei ole onnellinen, jos vanhemmat riitelevät jatkuvasti ja harrastavat irtosuhteita siinä sivussa. Lapsi kuitenkin tarvitsee kumpaakin vanhempaansa, kuinka paljon ero verottaa lapsen elämää?

Noh, onneksi Minnin ei tarvitse miettiä moista. Ilmeisesti googlettamisesta ei ole mitään apua, tulipas tämäkin todistettua :D

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kuka sinua googlettaa?

Huomenna luvassa jälleen nettitreffit, tällä kertaa varsin lupaavan liikemiehen kainalossa. Säiden ansiosta suuntaamme piknikille Kaivopuistoon ja mies on luvannut kokkailla minulle… Odotan innolla mitä kolmijalka on saanut kyhättyä kasaan, kokkaavat miehet ovat aika seksikkäitä… Pim ;)

Deittailun aloitettuani olen pohtinut sokkotreffien turvallisuutta. Vaikka ajatus useasta tunnista vieraan ihmisen seurassa on jännittävä, on minun pakko pohtia myös turvallisuuttani.

Kuinka paljon tutkitte deittikumppaninne taustoja ennen ensimmäisiä treffejä? Riittääkö pelkkä keskinäinen sähköpostikeskustelu, vai käyttekö läpi kenties Googlen ja salapoliisikirjaston keltaiset sivut?

Entinen (pitkään sinkkuna viihtynyt) työkaverini kertoi minulle että ennen ensimmäisiä treffejä hän ottaa aina selville miehen osoitteen, asuuko samassa osoitteessa muita ihmisiä ja niin edelleen... Jostain kumman syystä kyseinen sinkkunaikkonen on edelleen sinkku...Vaikka miehet rakastavat Tomb Raideria, en usko että stalkkaaminen on kovinkaan seksikästä…

Jonkinlainen tarkistelu kannattaa kuitenkin tehdä, esimerkiksi siitä syystä ettei päädy sokkotreffeille vaikka hänen kanssaaan... Huomisesta deitistäni hakukone osasi kertoa seuraavaa:

Liikemies harrastaa lenkkeilyä, kuntosalia ja rakastaa kokkaamista (PIM), mutta ei voi sietää tuhlareita (POM). Lisäksi hän on nuorempana harrastanut pesäpalloa varsin aktiivisesti.

Löysin myös pimeän salaisuuden, joka voi kertoa ihmisestä aika paljon: tättäräräää, liikemies kuuluu Markku-liittoon! Oikeasti! Toivon että olen erehtynyt henkilöstä, koska kuka täysijärkinen liittyy yhdistykseen vain koska kaikilla on sama etunimi?

Kuinka paljon parisuhteessa harrastetaan keskinäistä vakoilua? Puhelimen viestien, sähköpostien ja huulipunajälkien tarkkailu voi olla melko yleistä, mutta kummat harrastavat sitä enemmän, miehet vai naiset?

Iltasanomien uutisen mukaan puolison kännykkävakoilu on uuden ohjelman avulla sekä mahdollista, että luvallista...

Noh, googlen tietojen avulla suuntaan illan treffeilleni... Kerron sitten oliko kyseessä aito vai feikki Markku-mies :D

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Keskikesän keskivertoseksiä

Juhannus oli, meni ja hauskaa oli! Rahtasin sekalaisen kokoelman kenkiä, juhannusmekkoja, juomokondomeja ja skumppaa nauttineita ystäviäni kesä-kuplavolkkariini ja käänsin suunnan kohti Hankoa ja hurjaa juhannusjuhlaa!

Muutamat ystävistäni eivät olleet Hangon juhannusvieraita ensimmäistä kertaa. Kokemuksistaan viisastuneina he aikovat tällä kertaa keskittyä miesten sijaan ihan perinteisen makkaran paistoon, koska humalaisten miesten iskuyritykset ja yhden yön erehdykset ovat olleet sen verran mielenkiintoisia.

Voiko mielestänne humalassa harrastaa hyvää seksiä? Toisaalta estot ovat täysin poissa, mutta sitten toisaalta ne estot tosiaan ovat täysin poissa. Kumpikaan ei hallitse kroppaansa kovinkaan taidokkaasti, hengitys haisee kuolemalle eikä toisen tuhmista puheista saa mitään selvää.

Usein juhannuksena lemmenparit päätyvät myös e-rit-täin epämiellyttäviin paikkoihin seksin harrastamisen kannalta: metsämättäälle, laiturille, oksentavan ihmisen viereen tai keskelle telttakeppiä. Kutsukaa minua mukavuudenhaluiseksi, mutta muurahaispesä genitaalialueeni läheisyydessä ei ole suotavaa. Lisäksi epävirallinen tutkimukseni osoittaa, että usean meistä tekee kännileikin loppumetreillä enemmän mieli Mäkkärin jonoon kuin orgasmia, vai mitä olette mieltä?

Humalassa ei sitä paitsi saa harrastaa liikuntaa, siitä voi tulla vaikka paha olo... Yh ja pom.

Toki myönnän että keskikesän juhla voi olla myös varsin otollista aikaa pienelle, romanttiselle seikkailulle. Luonnon helmassa (varokaa niitä elukoita), kevyen kesätuulen kuiskeessa voi viettää ihanan hetken. Pieni nousuhumala on poistanut pahimmat kainouspuuskat ja olo on rento ja hilpeä.

No, humalassa tai ei, vietimme viime keskiviikkona aivan loistavan Flashdeitin! Porukkaa on kerta kerran jälkeen enemmän ja Minni + Kata = iloinen heilapariskunta. Seuraavan kerran deittaamme 3.7, joten viimeistään silloin kannattaa kokeilla!

Toivottavasti nautitte juhannuksesta ja saitte heilaa! ;DonH

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Pariskuntamökkejä ja juhannusheiloja...

Juhannusheila hankkimatta? Ei hätää.. Minni ja Kata ovat jälleen aseet tanassa kaikenmaailman yksinäisiä pusuhuulia vastaan. On varmaan turhaa muistuttaa teitä siitä mitä tänään tapahtuu...

Tämä neiti aikoo tänä vuonna reissata sinkkuporukalla juhannuksen kunniaksi, vaikka osa kavereistani aikookin soluttautua pariskuntien kanssa mökille. Itse haluan ainakin juhannuksena hieman menoa ja meininkiä... Lisäksi hyvää tarkoittavien ystävien naittopuuhat ovat usein aika järkyttävää katsottavaa...

Rakas ystäväni Merita on loistava esimerkki tästä hieman tuskaisesta juhannuksenviettotavasta sinkulle. Viime vuonna neidille raahattiin ihan varta vasten astuttava ukonköriläs paikan päälle (joka muuten muistutti erehdyttävästi Boris Jeltsiniä). Pojalle oli luvattu naista ihan naiselta itseltään lupaa kysymättä, ja tämän ansiosta Merita sai juosta Jeltsiniä karkuun koko juhannuksen. Kun kauniit ja rohkeat sanat eivät enää auttaneet päätti viaton juhannusneitomme iskeä ukkoa saunavihdalla päin näköä ja kaahata autollaan kohti Helsingin keskustaa.

Itse en onneksi ole kokenut moista, tosin komean ehdokkaan kanssa voisin hieman vihtaleikkejä harrastaakin... ;) Kuka olisi mielestänne ultimate-juhannusmussukka? Miellyttääkö silmäänne kenties Joona Puhakka , joku Hunksin pojista tai kenties vakavasti otettava ja vanhempi vuosikerta Vanhanen tai Niinistö? Entä mitä mieltä pojat ovat, kuka on kesän kuumin kisuli?

Noh, tämä juhannusheila jatkaa työntekoa... Illalla Flashdeittiin! Pim!

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Pussaa pyllyä Prinssi Uljas!

Olo on niin vaikea Prinssi Uljaan (Nicon) vuoksi. En oikein tiedä miten päin pitäisi olla. Toisaalta haluan pysytellä sinkkuna, en pysty näin nopeasti eron jälkeen uuteen suhteeseen? Haluan olla vapaa ja nauttia kesästä... Pim ja pom, voinko valita kummatkin? Auttakaa nyt hyvät ihmiset ja sanokaa mitä minun pitäisi tehdä?

Päivisin olen hyväntuulinen ja rohkea pieni nainen, mutta iltaisin olisi ihanaa käpertyä oman kullan viereen... Pom... Suhde eksääni oli melko vaikea, kylmä ja intohimoton tapasuhde. En tosiaankaan halua sellaista elämää enää, en edes tiedä mitä kaipaan? Olen ajatellut että vastaus kymykseen löytyy kunhan vain jaksan tutustua itseeni hieman enemmän enkä heittäydy heti uuteen suhteeseen... Olenko oikeassa?

Noh, ehkä vuosisadan rakkaustarina ja kolmesataakahdeksankymmentä litraa suosikkijäätelöä auttaa asiaa? Huomenna Prinssi Uljas saa pussata ihanaista pyllyäni ja painua pois mielestäni ;).

Tekstarihäiriköintiä ja sinkkusutinaa...

"Seksipommi piinaa Real Madrid -tähteä tekstiviestein", note to all: se EN ole minä... Tosin jumalaisen jalkapalloilijan tekstarihäiriköinti ei kai voi olla liian rikollista? Hmmm... Se voisi piristää kummasti työpäivää? ;D Sopivaa kohdetta voi tulla tapaamaan vaikkapa ensi keskiviikkona: Flashdeitit ovat jälleen täällä ja puikoissa luonnollisesti tehokaksikko Minni ja Kata. Sivustollamme on jo monta sataa rekisteröitynyttä, joten jos kainalossa kumisee tyhjyys tiedät miten toimia... ;)

Lauantaiset treffit sujuivat kuten olettaa saattaa, taivas miten mieletön pakkaus se mies on! Ihana, komea, urhea, uljas ja älykäs... Tiesittekö esimerkiksi että tyrnipensaita on sekä nais-että miespuolisia, ja että marjoja saadakseen on istutettava kumpaakin (tosin yksi poikatyrni kuutta tyttöä kohden... Kröhöm)? Miten joku voi tietää tuollaista? Ihanan romanttista, pim! :)

No mutta, menimme siis illalliselle ravintola Groteskiin ja joimme liikaa viiniä (hah!). Vielä romanttisemman tilanteesta teki ukkonen, joka kai aina kruunaa kaiken? Illallisen jälkeen hän saattoi minut kotiin ja viattoman iltasuukon jäi oven taakse ihmettelemään odottamatonta käännettä (?), hahaa... Jäipähän miehelle mietintämyssy päähän...

Nyt kyllä pyörii päässä tuhat asiaa... Yrittäkää tekin pitää mieli tyynenä, pysytelkää kaukana tekstarihulluista ja liian ihanista miehistä!

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Suomi voitti Venäjän, sittenkin!


Suomi hävisi surkeasti Venäjälle eilen ja kyllä nyt kismittää, pahus… Tosin ulkonäkökilpailussa Suomen Komistukset voittavat Venäjän Rassukat äänin 5-0. Esimerkiksi Alexei Eremenko (vaikka tosin hän taitaa olla aikamoinen sika pelikentän ulkopuolella), Sami Hyypiä ja Jonatan Johansson saavat ainakin Minnin toivomaan peliä ilman paitaa ja jalkapallolle lisätilaa telkkariin, vai mitäs olette mieltä?

Mutta niin, Päiväunelmista Kummastuttaviin Elämän Tosiseikkoihin Jotka On Pakko Jakaa:

Siis Nico otti yhteyttä?! Sain aamulla hänellä tekstiviestin, jossa hän pyytää minua syömään lauantaina! Uskomatonta, olisin kuvitellut että mies on jo täysin poissa kuvioista? Aika jännittävää tosin, mitähän sitä laittaisi päälleen… hmmm… Ehkä voisin pukeutua kesäisen rennosti, esimerkiksi kuten kuvassa ylhäällä?

Jostain syystä muuten jännitän miesten kanssa ruokailua treffeillä ihan tolkuttomasti. Ajattelen koko ajan mahdollisia kastiketahroja rintavarustuksellani, tilliä hampaitteni välissä tai hernettä nokassani. Onko kenelläkään muulla samanlaisia ongelmia?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Hallelujaa homorakkaus!

"Idols-laulaja tuli ulos kaapista". Miten homous voi olla vielä niin erikoinen asia? Mielestäni nämä keskustelut kuuluvat viime vuosituhannelle ja kaikenlainen rakkaus on vain positiivista, vai mitä olette mieltä?

Pitäisiköhän poika- ja tyttörakkaudelle järjestää oma Flashdeitti? Hmmm... Idea jonka voisin laittaa korvan taakse... Mikäli joku haluaa kunnostautua tällä saralla jo ennen Minniä ja Kataa voi noukkia ohjeet täältä (linkki Flashdeittiin). Mainittakoon tässä kohtaa myös, että seuraavat Flashdeitit järjestämme jo ensi viikolla... Vinkki, vinkki ;)

Olen muuten törmännyt Ullanlinnassa muutaman kerran aivan todella syötävään pyörälähettiin: tumma tukka, vihreät silmät (? meni aika lujaa :D), silmälasit ja mieletön hymy... Ilmeisesti kyseessä on BikeXpressin poika? Pim. Nico on laitettu kierrätykseen ja unohdettu.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Ensimmäiset Flashdeitit!

Perjantaina järjestimme ensimmäiset Flashdeitit... Osallistujia oli ilmoittautunut kymmeniä, mutta lopulta vain muutama tuli paikalle. Ilmeisesti sade verotti juhlaporukkaamme, mutta mehän emme pienistä lannistu! Ensi kerralla tuoreet flashdeittaajat ovat luvanneet ottaa kaikki sinkkuystävänsä mukaan, joten silloin pääsemme jo kunnolla asiaan. Jännittää jo etukäteen miten uusi tapahtuma lähtee käyntiin!

Ja sitten: Nico ei tullut flashdeiteille eikä ole muutenkaan ottanut yhteyttä.... Tosin aikaa on kulunut vasta muutama päivä edellisestä tapaamisestamme, enkä etsi mitään vakavaa tällä hetkellä. Haluan pysytellä sinkkuna ja nautiskella kesästä!

Lohduttauduin (okei, tekosyitä on nii-in kiva keksiä) kunnon shoppailukierroksella. Mukaan tarttui muun muassa muutamat uudet kesäpopot ja upea kesämekko, jonka veinkin heti lauantaina esittelykierrokselle Jenny Woohon. Törmäsimme muuten Katan ja kumppaneiden kanssa siellä komeisiin poliisimiehiin, jotka kutsuin mukaan seuraaville flashdeiteille... Pim, pim ja pamput heilumaan... ;D

torstai 4. kesäkuuta 2009

Flashdeitti on kohta täällä! Pim!

Huomenna perjantaina on siis ensimmäinen Flashdeitti-tapahtuma, upeaa! Jännittää todella paljon, toivottavasti kaikki sujuu hyvin... Kyseessä on aivan uudenlainen treffailutapahtuma ja tottakai järkkäämme myös jatkot. Käykää ihmeessä ilmoittautumassa mukaan, niin pääsette osallistumaan vuosisadan deittibileisiin! Pim!

Ja sitten toiseen tärkeään: vastasin Nicon drinkkipyyntöön, myöntävästi tietenkin. Tapasimme eilen illalla ja voi taivas mikä mies... Hän saatteli minut kotiovelle ja pakkohan se upeus oli kiskaista sisälle...

Ajattelin ensin ihan vain suukotella viattomasti kotisohvalla, mutta siinä miehessä on vain niin sitä jotain. Seksi oli juuri sitä mitä odotinkin, eli upeaa... Ainoa miinus oli että hän haluaa nipistellä (niinpä!) minua juuri sillä H-hetkellä (luojan kiitos hän ei harrasta kitaransoittoa, tiedättehän ne kynnet....)?

Saa nähdä kuuluuko miehestä enää, varmaa on että minä en ainakaan ota yhteyttä. Mikä siinä muuten on että miehet jakautuvat niin tiukasti kahtia tässä asiassa? Joko ei enää oteta yhteyttä lainkaan tai sitten ollaan koko ajan puhelin kourassa? Oletteko muut törmänneet samaan?

PS: Kutsuin muuten myös Nicon Flashdeittiin, hän ei tosin tiedä että olen kaiken tämän takana... Hahaa... Pitäkää silmänne auki, siellä me olemme teidän muiden keskellä.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Unelmien mies!

Ihana viikonloppu. Aurinko jaksoi edelleen ruskettaa tyttöään ja tapasin aivan mielettömän kiinnostavan miehen. Kohtaus oli kuin suoraan elokuvasta...

Olin tanssimassa Teatterissa ystävieni kanssa, kun huomasin sinisten (ja voi vau miten sinisten!) silmien tuijottavan minua. Varsinainen West side story -kohtaus... Pim!

Annoin Sinisilmälle= Nicolle numeroni ja sain heti seuraavana aamuna drinkkipyynnön... En ole vielä vastannut, antaa nyt herran hieman odottaa. On nimittäin sanomattakin selvää että sellaiset elkeet omaava kolmijalka on pelimies... Onneksi minä olen pelinainen joka tietää miten pelejä pelataan.... ;)

Ja Flashdeitti sen kuin laajenee! Rakas ystäväni Kata on järjestämässä ensimmäistä tapahtumaa. Liittykää sivuillamme Flashdeitin jäseneksi, niin pääsette mukaan tapaamaan upeita sinkkumiehiä ja -naisia!

Ai niin, avasin myös Facebookiin oman Flashdeitti-ryhmän, joten tulkaa ihmeessä mukaan!