Kersantti Karoliina syövyttää mielen?

Olen aina kuvitellut, että armeijan käynyt nainen on miehistä jotenkin seksikäs. Toki kuitenkin niin, että rekkalesbot ja wanna-be-jyrämoottorit ovat poissuljetuja vaihtoehtoja - miehet kun yleensä pitävät naisen näköisistä naisista (ja tällä en nyt tarkoita vain minihameeseen sonnustautunutta piikkikorkoa, vaan ihan tavallista, suomalaista naista).

Viikonloppuna oletukseni kuitenkin osoittautuivat vääriksi, sillä kohtasin yöelämässä aina kersantiksi ylenneen naiskaunokaisen (bravo!).

Hänen mukaansa miehet pelkäävät korkeamman sotilasarvon omaavia naisia, se on heistä kuulemma pelottavaa. He haluavat olla "naisensa yläpuolella, ja suojella heitä pahalta". Mitä ihmettä? Eikö näin tasa-arvon aikakaudella ole ihan sama kummasta suunnasta nainen sitä asettaan heiluttaa?

Olen kuvitellut, että miesten ahdistuskohtaukset enemmän tienaavista ja johtoasemassa olevista naisista olisivat jo mennyttä, mutta vielä mitä. Kersantti Karoliinamme kertoi, että hänen on säästettävä totuutensa armeijan harmaista vähintään kuudensille treffeille, ja senkin jälkeen juttu voi olla ongelma. Ilmeisesti meistä vielä toivotaan kukkamekkoja, jotka osaavat vain leipoa ja laulaa.

Miehet, olenko oikeassa? Jos tämä on totta, olen pettynyt.

Olen muuten jälleen aloittanut nettideittailun. Hyväksi havaittuja sivustoja ovat City.fi ja Facebookin sovellukset, muissa porukka tuntuu olevan hieman epätoivoisempaa? Where's the fun in that?

Ja Prinssinakista (ex-Uljas) en kyllä kirjoita tähän postaukseen yhtikäs mitään, pah.

Prinssi Uljas, the Final Episode

Suhteen lopettaminen kävi harvinaisen helposti.

Olin harrastamassa häikäilemätöntä synnintekoa Jenny Woossa (eli skumppailemassa). Ilta oli alkanut loistavasti, josta pienin kunnia ei suinkaan kuulu uudelle mekolleni, jossa tunsin oloni aivan loistavan hekumalliseksi. Jopa ongelmakohtan TAKAMUS eleli sulassa sovussa mekon helman kanssa. Olimme juuri tilaamassa uutta kierrosta, kun päädyin keskelle varsinaista katastrofia.

Sillä siellä, kaikkien ihmisten keskellä, istui Prinssi Uljas valloittavan näköisen kaunokaisen kanssa.

Alkupaniikissa koukistin vain koipeni, ja menin piiloon edessäni pönöttävän pöydän taakse. Sekunnin murto-osassa kuitenkin tajusin, ettei minulla ole mitään syytä tehdä niin, ja nousin nopeasti takaisin. Horjahdin, ja melkein kaadoin lähelläni seisoskelevan pöytälampun (Merita muuten luuli tanssahteluni olleen järjettömän virtsaustarpeen aiheuttamaa).

Lopulta kuitenkin reagoin kuten olettaa saattaa, ja sain melkoisen raivokohtauksen.

Tämä kuitenkin vain aluksi (tässä kohdin sitoutumiskammoisen peruspilarit eivät kai toimineet :D). Pienen ensihätkähdyksen jälkeen hoksasin, ettei minun kannata käydä nakkaamassa ihanaa rinksuliani päin Prinssin naamaa, vaan voin hoidella asian myös muilla tavoin. Eikä rinksuja saa tuhlailla, baarimikoille voi tulla paha mieli?

Naisen siirtyessä puuteroimaan nenäänsä, päätin toimia hieman toisella tapaa: kävin selventämässä tilanteen Prinssi Uljaan deitille (olivat ensimmäiset KIITOSKIITOSKIITOS!), ja todisteeksi vilautin hänelle juuri aiemmin päivällä taltioimaamme kännykkävideota.

Palasin pöytääni, ja niin palasi Uljaan deittikin. Nainen tarjosi ensimmäisen kierroksen ja paljastui muutenkin aika hyväksi tyypiksi.

Hämmästynyt prinssimme istui hetken aikaa pöydässään, mutta häipyi lopulta vähin äänin takavasemmalle. Yöllä puhelimeeni oli ilmestynyt tasan 2546 tekstiviestiä ja 5643 puhelua. Se huijari.

Ai niin, me tytöt pidimme hauskaa koko illan (vaikka okei, olin aika pom kun pääsin kotiin).

Muuttoaikeita

Olen täydellisen kyllästynyt asuntooni. Sohva on tunkkainen, keittiönkaapit hankalat ja lattia olisi pienen hionnan tarpeessa. Jotenkin syksy näyttää asuntoni pitkän ja hurjan kesän jälkeen aivan omassa valossaan. Haluan uusia värejä, uusia tunnelmia ja vähintäänkin erilaisen valaistuksen. Hieman tähän tyyliin :

(Ja jos kuvan päällä on musta palkki, klikkaa sen päässä olevaa nuolta...)





Olen myös täydellisen kyllästynyt rakkauselämääni. Prinssi Uljas on muuttunut Unelmaoriista Seitsemän meren kauhuksi, joka valloittaa alusvaatteillaan ja parisuhdevaatimuksillaan koko elämäni.

Kuka sille antoi luvan sitoutua?

Kuten varmaankin muistatte, lähdin viime keväänä omille teilleni huonosta parisuhteesta. Silloin vaadin itselleni enemmän itseäni, ja olen edelleen samaa mieltä. Kaipaan vapauteen ja kapinoin pakkopariutumista vastaan. Haluaisin edelleen vain pitää hauskaa (tosin tunteet - ne ovat jo täällä) ja deittailla erilaisia ihmisiä.

Ystävieni mielestä täytän sitoutumiskammoisen peruspilarit, vaikka en itse koekaan niin. Olen erittäin ihastunut prinssiini, mutta silti jossain kaihertaa. Huomaan vilkuilevani muita miehiä sillä silmällä ja haaveilevani seksistä vieraiden kolmijalkojen kanssa. Haluan jännitystä.

Mistä siis tietää, milloin sitoutuminen pelottaa ihan sitoutumisen itsensä takia? Jos Se Oikea tulisi kohdalle, tuntisinko näin? Ja mistä tiedän, ettei Prinssi Uljas ole Se Oikea? Onhan se kuitenkin ihana?

Tällä hetkellä fiilikseni on kuitenkin aikalailla pohjamudissa, saattaa olla, että prinssini lasketaan pian ratsunsa kanssa kohti sateenkaaren päätä.

Seksi vie ja taksi tuo...

Apua, apua, olen syntinen ja kamala.... Olen tehnyt jotain niin luonnolleni vastaista, vaikkakin myönnettäköön, se oli niin ihanaa.

Minä, järkevä ja siveä pikkunainen (no joo okei, en nyt ihan aina ;D) olen harrastanut seksiä autossa, vieläpä keskellä Helsinkiä.

Olin dinnerillä Mayassa Prinssi Uljaan kanssa, ja ilta oli kulunut molemminpuolisen, harvinaisen seksistisen, vihjailun parissa (mainittakoon muuten tässä välissä, että se suklaafondantti= HERRAJUMALANAMPIM!). Ilta oli pimenemään päin, valot hehkuivat lämpimästi ja jotenkin Prinssi Uljas oli kertakaikkiaan vastustamaton (no okei, myös viinilasillinen lämmitti aika kivasti)...

Kun pääsimme autoon, tein jotain täysin käsittämätöntä. Tartuin häntä haaroista, ja ilmoitin haluavani hänet juuri siinä ja sillä hetkellä. Miesrukka oli aluksi hieman pihalla, mutta lopulta käänsimme vaivihkaa ajovalomme kohti Kaisaniemen pimeää puistoa, ja tiedätte kai kaikki biologian tunneilta mitä sitten tapahtui...

Minä kamala, kamala, syntinen (ja onnellinen) nainen. Nautin joka hetkestä - mitä tämä on? Voiko olla mahdollista, että puuhailu kielletyllä alueella on parempaa kuin kotilakanoiden välissä?

Kaiketi pieni jännitys tuo pientä lisämaustetta, vaikka auto nyt ei välttämättä olekaan maailman armoitetumpia lempimiskeskuksia. Katsokaas, ne niskatuet kääntyvät ihan vain yhteen suuntaan, ja kuka keksi iskeä vaihdekepin keskelle koko vehjettä?

Saattaapi olla, että innostun kokeilemaan hurjaa luontoani vielä joskus myöhemminkin (Prinssimme ainakin kovasti toivoo sitä), kunhan saan ensin häpeänlaikut poskiltani roskapöntön syövereihin...