tiistai 23. kesäkuuta 2009

Kuka sinua googlettaa?

Huomenna luvassa jälleen nettitreffit, tällä kertaa varsin lupaavan liikemiehen kainalossa. Säiden ansiosta suuntaamme piknikille Kaivopuistoon ja mies on luvannut kokkailla minulle… Odotan innolla mitä kolmijalka on saanut kyhättyä kasaan, kokkaavat miehet ovat aika seksikkäitä… Pim ;)

Deittailun aloitettuani olen pohtinut sokkotreffien turvallisuutta. Vaikka ajatus useasta tunnista vieraan ihmisen seurassa on jännittävä, on minun pakko pohtia myös turvallisuuttani.

Kuinka paljon tutkitte deittikumppaninne taustoja ennen ensimmäisiä treffejä? Riittääkö pelkkä keskinäinen sähköpostikeskustelu, vai käyttekö läpi kenties Googlen ja salapoliisikirjaston keltaiset sivut?

Entinen (pitkään sinkkuna viihtynyt) työkaverini kertoi minulle että ennen ensimmäisiä treffejä hän ottaa aina selville miehen osoitteen, asuuko samassa osoitteessa muita ihmisiä ja niin edelleen... Jostain kumman syystä kyseinen sinkkunaikkonen on edelleen sinkku...Vaikka miehet rakastavat Tomb Raideria, en usko että stalkkaaminen on kovinkaan seksikästä…

Jonkinlainen tarkistelu kannattaa kuitenkin tehdä, esimerkiksi siitä syystä ettei päädy sokkotreffeille vaikka hänen kanssaaan... Huomisesta deitistäni hakukone osasi kertoa seuraavaa:

Liikemies harrastaa lenkkeilyä, kuntosalia ja rakastaa kokkaamista (PIM), mutta ei voi sietää tuhlareita (POM). Lisäksi hän on nuorempana harrastanut pesäpalloa varsin aktiivisesti.

Löysin myös pimeän salaisuuden, joka voi kertoa ihmisestä aika paljon: tättäräräää, liikemies kuuluu Markku-liittoon! Oikeasti! Toivon että olen erehtynyt henkilöstä, koska kuka täysijärkinen liittyy yhdistykseen vain koska kaikilla on sama etunimi?

Kuinka paljon parisuhteessa harrastetaan keskinäistä vakoilua? Puhelimen viestien, sähköpostien ja huulipunajälkien tarkkailu voi olla melko yleistä, mutta kummat harrastavat sitä enemmän, miehet vai naiset?

Iltasanomien uutisen mukaan puolison kännykkävakoilu on uuden ohjelman avulla sekä mahdollista, että luvallista...

Noh, googlen tietojen avulla suuntaan illan treffeilleni... Kerron sitten oliko kyseessä aito vai feikki Markku-mies :D

3 kommenttia:

  1. Itse googlettelen jo ennen kuin ollaan tapaamassa. Jos nainen kertoo etunimensä ja pari faktaa, niin voi olla yllättävän helppo saada koko nimi selville, varsinkin jos etunimi on harvinainen.

    Ei kannata unohtaa Hesarin digiarkistoa, se kun ei näy googlessa!

    VastaaPoista
  2. Joo se on kyllä tarpeellista, eikä uteliaisuuskaan ole mikään huono tekosyy... ;D

    Tosin täytyy sanoa että tällä kertaa googlettamisesta ei ollut mitään hyötyä, blogissa illemmalla lisää... Huh!

    VastaaPoista
  3. Hehee...

    http://www.atom.com/funny_videos/stalker_guilt/

    VastaaPoista