Elämäni parisuhdepohtijana

Tiesittekö, että naisen elämästä kuluu noin vuosi asukokonaisuuksien valitsemiseen?

Olen järkyttynyt. Jos pelkästään pikkareiden valkkaamiseen kuluu noin hurjan paljon aikaa, kuinka paljon olenkaan sitä vuosien varrella tuhlaillut?

Prinssinnakkimme Uljas (kts. edelliset kirjoitukset, jos putosit makkarakärrystä) on hyvä esimerkki mielenheilautuksistani. Aluksi tapailimme, ja pohdin hänen ihania käsiään ja mieletöntä hymyään. Seuraavaksi juoksutinkin häntä jo kuin pikku pässiä narussa, ja lopulta tuhlasin jumalattoman paljon aikaa ihan vain valloittaakseni hänen kotiavaimensa taskuuni.

Kun pariutuminen sitten on ollut lähellä, olen järkyttyneenä analysoinut mahdollista uutta suhdetta, ja tajunnut, että kaipaan sitä tällä hetkellä yhtä paljon kuin marsunpuremaa pyllyyni. Tämä taas on aiheuttanut sen, että koko urporinki on alkanut alusta jälleen.

Toisin sanoen olen tuhlannut mieheen enemmän energiaa kuin Fortumin voimala, vaikka olisin aivan yhtä hyvin voinut nauttia sinä aikana miljoona vaahtokylpyä ja suklaapatukkaa?

Ja edelleen teihin muihin hyvä ihmiset. Ollessanne sinkkuna, pohditte kulloisenkin deittikumppanin hönkäyksiä ja tekstiviestiasioita (olettaen, että kyseessä on kiinnostava yksilö). Pariutumisen jälkeen sitten taas ottaa päästä, kun Seppo ei vain ikinä huomaa uutta kampausta, ja työntää joka jumalan kerta bokserit väärään paikkaan. Olenkos oikeassa?

Mitä aikatuhlinkia! Onko teillä rakkaat mieslukijani (tiedän, että olette siellä senkin ;D) samanmoisia ajankäyttöongelmia?

Mitäpä jo kaikki viettäisimme elämämme vapauttavimman vuoden, ja jättäisimme kaikki miesasioidemme analysoinnit sikseen?

Pitäkööt peniksensä! :D